Email: mattiksinisalo@gmail.com
GSM: 040-9339008
VKSGALLERYTaiteilija Voitto K. Sinisalon (1925-1994) muistogalleriaMatti K. Sinisalo Isäni Voitto Kaarlo Sulevi Sinisalo syntyi Enonkoskella 24.3.1925 ja kuoli Muoniossa 18.5.1994. Elämäntyönsä hän teki lähinnä Lapin maisemia maalaavana kuvataiteilijana. Tällä muistosivulle olen kerännyt kuvia joistakin isäni maalauksista, mutta kerrottakoon ensin, asiaan vihkiytymättömille, jotain taiteilijasta itsestään. Isäni kuului siis nuorimpaan sotiin joutuneeseen ikäluokkaan, vuonna 1925 syntyneisiin. Muonion veteraanimatrikkeli kertoo hänestä näin: Sotahistoriaan ja suomalaiseen sotakirjallisuuteen perehtymättömiä muistuttaisin siitä, että nuo isäni tiedoissa mainitut paikat, Vuosalmi ja Äyräpää, olivat niitä kaikkein pahimpia taistelupaikkoja, mihin nuori mies saattoi jatkosodan lopulla joutua. Tuleva muoniolaistaiteilija poistumassa paikkakunnalta juuri asepalveluksesta vapautuneena Helsingin asemalla vuonna 1945. Syistä, jotka ovat jääneet meille jälkeläisille tuntemattomiksi, hänen liikkeitään taustalta kiinteästi seuraa tunnistamattomaksi jäänyt 'henkivartija'. (MKS) Muonioon isäni päätyi asumaan 1950-luvulla äitinsä ja vanhempien veljiensä kanssa. Hän avioitui 1950-luvun lopulla. Perheeseen synnyimme me neljä lasta. Ansioiden parantamiseksi isäni ryhtyi tekemään sitä, mistä hänellä oli jo kokemustakin ja myös luontaisia taipumuksia, maalaamaan tauluja. Taulujen aihepiiriksi vakiintuivat kiehtovat Lapin maisemat, joihin hän oli sota-aikana olosuhteiden pakosta päässyt ja osin joutunutkin tutustumaan. Nostalginen kuva Ruoveden Murolekoskelta 1960-luvulta. Taiteilija itse istuu maassa piippua poltellen syvissä mietteissään, ehkä uusia töitään suunnitellen. Koivuun nojailevat
Taiteilija, hänen äitinsä Johanna, ja kolme taiteilijan vanhinta lasta 1960-luvun puolivälissä otetussa kuvassa. Taustalla taiteilijan 1960-luvun tuotantoa. Takana olevan ikkunan paksu jääpeite antaa aavistuksen niistä olosuhteista, joissa taiteilija joutui suurimman osan tuotannostaan tekemään. Juuri tämän ikkunan ääressä, kaikkiaan seitsenhenkisen perheen touhutessa ympärillä, syntyi suurin osa taiteilijan maalauksista. MaalauksiaPoroja kaamoksessa. Maalaus vuodelta 1953. Omistajat Bo ja Tuula Karlsson, Jällivaara. Muonionniska. Maalaus vuodelta 1960. Puun rungon maalaamisessa taiteilija on ilmeisesti käyttänyt pensselin sijaista maalarin lastaa. Omistajat Olof ja M-T Karlsson, Pajala. Ruskamaisema vuodelta 1963. Omistaja Elvi Sinisalo, Muonio
Maisemamaalaus vuodelta 1963. Aihe taustatekstin mukaan "Juutua, taustalla Otsamo". Poroja kaamoksessa. Maalaus vuodelta 1965. Omistaja Timo Räisänen, Helsinki Metsämies erätulilla, maalaus vuodelta 1967. Omistajat Olof ja M-T Karlsson, Pajala. Kerässieppi 1972. Maalaus tehty ilmeisesti tilaustyönä valokuvan pohjalta. Omistaja Elsa Sieppi, Kerässieppi Maisema Kilpisjärveltä ruskan aikaan. Taustalla Saana. Maalaus vuodelta 1975. Poroja Pallaksen maisemassa, maalaus vuodelta 1976. Omistaja Elvi Sinisalo, Muonio Erämaajärven mökki, Kutuniva Keimiö, 1976. Maalauksen omistavat Bo ja Tuula Karlsson, Jällivaara. Jerisjoki, taustalla Olostunturi, maalaus vuodelta 1977. Omistaja Elvi Sinisalo, Muonio.
Muonion kirkonkylä Ruotsin puolelta, Vasikkaniemestä katsottuna, taustalla Pallastunturit. Maalauksen omistavat Olof ja M-T Karlsson, Pajala. Juhannusyö, Pallasjärvi. Maalaus vuodelta 1977. Omistavat Bo ja Tuula Karlsson, Jällivaara. Järvimaisema vuodelta 1979. Omistavat Olof ja M-T Karlsson, Pajala. Maalaus vuodelta 1979. Omistaja Pirkko Tammela, Kittilä "Kaamoksen kuu", Pallasjärvi. Maalaus vuodelta 1980. Omistaa Kari Liikavainio, Tornio. Niittymaisema vuodelta 1980. Omistavat Olof ja M-T Karlsson, Pajala. Kaamosmaisema vuodelta 1982. Omistavat Olof ja M-T Karlsson, Pajala. "Kaamoskuu" (Vuontisjärvi), maalaus vuodelta 1983. Omistaja Elvi Sinisalo, Muonio
Suviöinen Lapin järvimaisema vuodelta 1983. Omistaja Elvi Sinisalo, Muonio "Pallaksen viittatie", maalaus vuodelta 1983. Omistaa Elvi Sinisalo, Muonio
Auringonlasku tunturin taakse, maalaus ehkä 1980-luvulta. Omistavat Olof ja M-T Karlsson, Pajala. Taiteilijan viimeinen leposija Muonion kirkkomaalla.
|