Rovio

Roviolla

27.12.2022

Kyllä minä mieleni taas niin pahoitin, kun poikkesin jouluaaton aattona illalla Enontekiön kirjastoon. Poistokirjoihin oli taas laitettu yksi kirjastolle lahjoittamistani kirjoista, Markus Hotakaisen suomentamana ja Art Housen julkaisemana ilmestynyt ”Vulkanus – Suuri planeetanmetsästys”. Richard Baumin ja William Sheehanin alkuteokseen pohjautuva priimakuntoinen kirja kertoo varsin helppolukuisella tavalla, paitsi oletetun Vulkanus-planeetan turhaksi osoittautuvasta etsinnästä, myös yleisestä tähtitieteen historiasta, tieteellisen tutkimuksen edistymisestä, matematiikan roolista siinä. Kirjassa esiintyvät tähtitieteen historian suurimmat nimet. Tarinahan lähtee siitä, että pian Newtonin Pricipia-teoksessaan (löytyy hyllystäni) luotua täsmällisen matemaattisen pohjan uuden ajan fysiikalle ja taivaanmekaniikalle havaittiin Aurinkokunnan sisimmän planeetan periheliliikkeen poikkeavan muuten täydellisistä planeettaliikkeiden teoreettisista laskelmista. Selitystä haettiin olettamuksesta, että Merkuriuksen radan sisällä, hankalasti havainnoitavalla alueella Auringon läheisyydessä sitä kiertäisi tuntematon planeetta, joka sai nimekseen Vulkanuksen. Tällaista planeettaa ei kuitenkaan koskaan kyetty havaitsemaan. Lopulta selityksen Merkuriuksen periheliliikkeelle antoi Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria, joka sai vahvistuksensa, kun valon taipuminen Auringon pinnan läheisyydessä onnistuttiin mittaamaan auringonpimennysten aikana.

En kertakaikkiaan voi ymmärtää, miksi hyväkuntoinen Vulkanus kirja piti laittaa hävitykseen. Tämä on täysin ristiriidassa sen kanssa, millaiseksi olen itse ymmärtänyt kirjastojen roolin sivistyslaitoksina. Olen kantanut kirjastoon useita pussillisia hyväkuntoisia kirjoja omasta hyllystäni sillä tarkoituksella, että syrjäisen seutumme tieteestä ja tekniikasta kiinnostuneet nuoret saisivat edes jonkinlaisen mahdollisuuden etukäteen tutustua mahdollisen mielenkiintonsa ja kenties tulevien jatko-opintojensa mukaisiin oppiaineisiin ja tieteenaloihin edes jossain määrin siihen verrattavalla tavalla, kuin etelän isoilla yliopisto- ja korkeakoulupaikkakunnilla on mahdollista. Osan lahjoittamistani kirjoista olen itse omalla rahallani hankkinut juuri tätä tarkoitusta varten.

Kirjoja lahjoittaessani olen halunnut tehdä selväksi sen, etten itse ole kirjojani hävittämässä, vaan nimenomaan tarjoamassa niitä yleiseen käyttöön. Olen suorasanaisesti pyytänyt, että ne kirjat, jotka eivät hyllyyn laitettavaksi syystä tai toisesta kelpaa, palautettaisiin minulle. Postilaatikkoni on saman koulurakennuksen, jossa kirjasto sijaitsee, toisessa päässä, muutaman kymmenen metrin etäisyydellä kirjastosta. Ja jos näitä muutamaa sisätiloissa otettavaa askelta ei haluta ottaa, niin ainahan voidaan käyttää sisäistä postia tai pyytää jotakuta muuta kirjastossa vierailevaa opettajaa viemään kirjan mukanaan postilaatikkooni. Tästä huolimatta olen toistuvasti huomannut lahjoittamieni kirjojen päätyneen vaivihkaa hävitettäväksi kirjaston poistolaatikkoon.

Kirjoja kirjastoon lahjoittaessani olen kuullut kirjastohoitajien valittavan tilan ja hankintamäärärahojen puutetta. Tämä on jotenkin kummallista, kun kirjastoon kuitenkin jatkuvasti hankitaan kaiken maailman aikuisten satukirjoja, täysin kirjoittajiensa mielikuvituksen tuotteina syntyneitä kaunokirjallisia teoksia, romaaneja, runokirjoja, dekkareita yms., joita ennestäänkin ovat hyllyt täynnä. Matemaattisten ja teknisten tieteiden alojen kirjallisuus sen sijaan pyritään vaivihkaa hävittämään vaikka ne olisi kirjaston käyttöön määrärahoja hukkaamatta ilmaiseksi saatu.

Kirjastoalan ihmisten hävitysvimman taustalla voi osittain olla se, että heillä on täysin vääristynyt käsitys siitä, milloin kirja on sisällöltään vanhentunut. Tiettyjen tietotekniikan alojen kirjallisuus vanhenee toki nopeasti. Esimerkiksi jotain tiettyä ohjelmistoa käsittelevä kirja on osittain vanhentunut heti, kun ohjelmiston uudempi versio on ilmestynyt. Poistoon kirja joutaa kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun ohjelmiston uudempaa versiota käsittelevä kirja on saatu hankittua. Kirjan käyttökelpoisuus riippuu myös lukijasta. Omasta kokemuksesta sanoisin, että asiantuntijatason lukija osaa helpommin kuin aloittelija hyödyntää myös kirjojen vanhempia versioita. Tietotekniikan yleisiä perusteita, kehityskulkuja ja vaikkapa historiaa käsittelevät kirjat eivät sen sijaan vanhene kovinkaan nopeasti.

Eräs kirjastolle lahjoittamistani kirjoista oli EU-ammattikirjasarjaan kuuluva ”Digitaalitekniikka”. Tämäkin kirja lienee vaivihkaa hävitetty, kenties poistokirjahyllyn kautta. Kirjaston luetteloihin sitä ainakaan ei ole ilmestynyt. Tämä 1970-1980-luvuilla ilmestynyt kirjasarja käsitteli sekä harrastelijoille että ammattilaisillekin luettavaksi soveltuvalla tavalla elektroniikan eri aloja. Kirjasarja on varmastikin ollut merkittävälläkin tavalla ollut tukemassa Suomen elektroniikkateollisuuden myöhempää nousua. Suurin osa kirjasarjan peruselektroniikkaa koskevista tiedoista on edelleen käyttökelpoista ja ajankohtaista vaikkakin teknologiset toteutustavat ovat noista ajoista kehittyneet. Elektroniikka näyttääkin kuuluvan niihin tekniikanaloihin, jotka ovat kirjastossa kiellettyjä. Tämä on harmillista siitäkin syystä, että itselläni on vahva elektroniikkatausta, ja haluaisin jollakin tavalla tukea niitäkin nuoria, jotka myöhemmin, joko ammattikoulun tai lukion ja korkeakoulun/yliopiston kautta alalle päätyvät, vaikkakaan minulla ei ole tilaisuutta aihetta opettaa.

Kirjastomme poistolaatikosta löysin äskettäin kirjan Linus Torvalds & David Diamond: ”Just for Fun – menestystarina”. Tästä kirjasta en muista, onko se mahdollisesti itse kirjastoon kantamiani, mutta jäin ihmettelemään, miksi ihmeessä todella hyväkuntoinen kirja oli poistoihin laitettu. Kirjahan käsittelee yleisellä tasolla yhden maailman merkittävimmistä käyttöjärjestelmistä, Linuxin ja sen pääkehittäjän Linus Torvaldsin tarinaa. Ja yleisemmin käsitellään ns. vapaan koodin liikkeen historiaa. Tämähän on tietoa, joka ei nopeasti vanhene.

Suurin osa lahjoittamistani kirjoista on toki kuitenkin tullut kirjaston hyllyyn ja luetteloihin hyväksytyksi. Niinpä olen saanut mm. kemian kirjallisuuden osuuden huomattavasti lähtötasoa paremmalle tasolle. Hyllystä löytyy nyt hyvätasoista vanhempaa suomenkielistä kemian kirjallisuutta. Lisäksi löytyy muutamia uudehkoja laajempia englanninkielisiä yliopiston kemian perustason teoksia. Useimmista näistä on minulla itselläni kaksoiskappaleet.

Mystisellä tavalla kirjastolle lahjoittamistani kemian kirjoista kadonneelta näyttää kuitenkin esim.  teos Fessenden&Fessenden: ”Organic Chemistry”. Kirjastonhoitajat ovat antaneet ymmärtää mm. sen tulleen lähetetyksi Rovaniemelle kirjattavaksi ja tarroitettavaksi, kun omalta henkilökunnalta pätevyys noihin hommiin puuttuu. Rovaniemen kirjastoremontin vuoksi toimenpide olisi kuitenkin viivästynyt. Itseäni kuitenkin ihmetyttää se, että kirja on ollut tuolla reissulla jo ainakin vuoden, Rovaniemen kirjaston remontti lienee ja ajat sitten loppunut ja Enontekiön kirjastoon ilmestyy jatkuvasti uusia kirjattuja ja leimattuja ”aikuisten satukirjoja”.

Hävitysvimman kohteeksi lienee joutunut myös kirjastolle lahjoittamani Colin Bairdin teos "Environmental Chemistry". Ympäristökemiahan on yksi mm. lukion kemian uusien opetussuunnitelmien painopisteistä. Halusin tarjota asiasta kiinnostuneille oppilaille mahdollisuuden tutustua halutessaan siihen myös hieman lukion kursseja laajemmin.

Myös fysiikan, matematiikan ja tähtitieteen teoksia olen kirjastolle lahjoittanut.

Matematiikan kirjoista mainittakoon kaksi englanninkielistä IB-lukion oppikirjaa. Nämä kannoin kirjastoon edistääkseni lukion oppilaiden kansainvälistymisen mahdollisuuksia. Lukion matematiikan sanastoon kansainvälisellä kielellä on hyvä tutustua jo varhaisessa vaiheessa. Tämä helpottaa mahdollisia jatko-opintoja myöhemmin, kun yliopistossa ja korkeakouluissa oppimateriaalit ovat usein englanninkielisiä. Myös vaihto-opiskelumahdollisuudet paranevat. Valitettavasti toista näistä kirjoista ei hyllyyn tai luetteloihin ole ilmestynyt. Lieneeköhän sekin mennyt vaivihkaa hävitykseen?

Sanottakoon vielä, ettei Enontekiön kirjasto ole Lapin kirjastoista suinkaan ainoa, jossa olen tällaisen tietokirjallisuuden vastaisen asenteen kohdannut. Esimerkiksi Kolarissa kymmenisen vuotta sitten törmäsin vastaavaan. Kannoin kirjastoon mm. noin tuhatviisisataa sivuisen kemian, fysiikan ja matematiikan CRC-taulukkokirjan ja maailman mineraaleista kertovan hakuteoksen käsikirjastoon sijoitettaviksi. Uskoin tuolloin vielä siihen, että sijoituksestani Kolariin tulisi pitempiaikainen. Mineraalikirja sisälsi värikuvat ja selostukset muistaakseni noin 20000 eri mineraalista ja uskoin siitä olevan hyötyä laajemmallekin lukijakunnalle kun juuri tuohon aikaan oli ajankohtaista kaivostoiminnan ja siihen liittyvän koulutuksen tulo seutukunnalle. Ihmettelin, kun kuukausiin eivät nuo kirjat ilmestyneet luetteloihin eivätkä hyllyihin. Lopulta menin kysymään kirjojen tilannetta. Tällöin ilmeni, että kirjat odottelivatkin jossain takahuoneessa hävitykseen panemista. Pyysin ja sainkin kirjani takaisin.

Ihmettelen, mistä johtuu tämä kirjastohenkilökunnan sota tietokirjallisuutta ja siten myös sivistystä vastaan. Liittyykö se jotenkin heidän koulutukseensa? Onko heidät opetettu tuijottamaan ainoastaan kirjojen lainauslukuja? Tässä suhteessa tietokirjallisuus ei varmaankaan pärjää "aikuisten satukirjoille" (fairy tails). Ja "vähän lainatut" kirjat joutavat sisällöstä riippumatta hävitykseen?